sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Taapero metsässä ja ensimmäinen naksu

Uskomaton vaikutus levottomaan taaperoon ja vauvaan on Suomen syksyisellä metsällä. Vauva nukkua posotti koko kolmen tunnin ajan jonka olimme metsälenkillä ja taapero rauhoittui ja keskittyi, pysähtyi ja ihmetteli, kyseli ja kokeili mitä kaikkea metsästä löytyi. Taaperon harmiksi sieniin ei saanut koskea, äidillä kun ei ollut tietoa mitkä sienet ovat myrkyllisiä.. Muuten taapero löysi paljon hauskaa ja ihmeteltävää, päivän hauskin juttu taisi olla kuitenkin ratsastaa isin hartioilla takaisin autolle. Kovia juttuja oli myös muurahaiskekojen ihmettely, kiviltä hyppiminen. Mustikanvarpujen repiminen, kepit, sienien tökkiminen, ötökät, lehtien heittäminen, juokseminen ja pomppinen sekä ihan vaan huutaminen. Kerrankin Iiris-taaperoinen jaksoi oikein poseerata kun äiti napsii kuvia. Kuva-arvoitus, bongaa taapero:


Kuvassa mistä nyt saa selvää niin Iiriksellä on päällä Nosh:in mekko, sukkikset Benetton, kengät Ratia.


Muuten olemme nyt olleet muutaman päivän melkein vain kotosalla kun olemme olleet flunssassa koko perhe. Vetää kyllä aika voimattomaksi flunssa+ kahden pienen lapsen hoito, kotitöistä ei voinut haaveillakkaan ja mieskin aika väsy kun kipeenä tuli töistä kotiin (ei onneksi kenelläkään ollut kuumetta). Mutta sitäkin mukavampi oli parantua ja jaksaa taas normaaliin tapaan. Muita kuulumisia on myös vauvan ruokailurintamalta, nimittäin Iines sai eilen maistaa ensimmäisen kerran maissinaksua ja söi heti kaksi naksua kuin vanha tekijä. Kohta se on jo puolivuotias ja kasvaakin niin nopeasti ja snirf..



Tässä muutama ilme ensimmäisestä "kiinteän" syömisestä, ihan innoissaan kyllä Iines oli noista naksuista :). Ja juu, hirveä, kamala sotku näkyy tuolla takana, ihmeen nopeasti semmoinen aina olohuoneeseen syntyy..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti